Avoinna 11.8.2024 saakka. Tiedepuisto Galilei avataan jälleen toukokuussa 2025.

Tiedeteemat jatkuvat kesäisin myös ulkona

Tiedepuisto Galilein sisäänpääsy kuuluu Heureka-lipun hintaan kesäisin.

Ulkoalueella on mahdollisuus kokeilla suurikokoisia musiikin, matematiikan ja fysiikan ilmiöihin perustuvia kohteita, joista monissa on mukana vesi. Tiedepuistossa palvelee myös Tiederavintolan kioski, josta saa kahvia, virvokkeita, jäätelöä sekä snäkkipitsaa.

Lisäksi ulkoalueelta löytyy mm. pyörätuolirata, jossa voi testata, kuinka pyörätuolilla liikkuminen onnistuu eri tasoerojen, ovien ja kynnyksien läpi.

  • Penrosen laatoitus

    Heurekan pääsisäänkäynnin edessä on pyöreä laatoitettu alue, jossa on käytetty ns. Penrosen laattoja. Penrosen laatat ovat tapa peittää taso jaksottomasti pienellä joukolla erilaisia monikulmioita. Ne ovat saaneet nimensä 1970-luvulla matemaatikko Roger Penrosen mukaan.

  • Kivipuisto

    Kivipuiston 124 kiveä edustavat Suomen kallioperää. Kivet on sijoitettu alueelle maakunnittain Ahvenanmaalta tuodusta ordovikikalkkikivestä aina Kittilän kultamalmiin asti. Kivenlohkareiden lisäksi paikalla on palanen jääkauden jälkeistä rantakivikkoa Vantaalta. Kivilohkareet on saatu
    lahjoituksina kivialan yrittäjiltä, Geologian tutkimuskeskukselta, kaivosyhtiöiltä ja eräiltä kunnilta.

  • Kesän tiedeleirit

    Kesän tiedeleirit

    Kesällä 2025 järjestetään jälleen suosittuja tiedeleirejä. Liput tulevat myyntiin maanantaina 24.3.2025 klo 10. 

  • Kemian yö 6.3.

    Kemian yö 6.3.

    Torstaina 6.3. klo 15–22 koko perhe pääsee tutustumaan kemian erilaisiin ilmiöihin hauskojen työpajojen kautta Kemian yössä.

  • Heurekan vinkit talveen

    Heurekan vinkit talveen

    Heurekassa on hauskaa talvellakin! Katso aukioloaikamme, pääsylippuhintamme, saapumisohjeet, päivän lounas, näyttelymme sekä tulevat tapahtumat.

  • Astronauttitesti

    Astronauttitesti

    Astronautin ammatti on yksi kiehtovimpia, mutta myös haastavimpia. Siksi myös astronauttien rekrytointiprosessi on yksi vaativimmista, ellei vaativin. Tee Heurekan leikkimielinen astronauttitesti ja selvitä olisiko sinusta astronautiksi.

  • Suomen uteliain luokka

    Suomen uteliain luokka

      Heureka etsii Suomen uteliainta luokkaa! Löytyykö se teidän koulustanne? Kilpailuaika on päättynyt ja tuomaristo aloittanut työnsä. Saimme hukean määrän hienoja kysymyksiä! Voittajaluokka on selvillä maaliskuun 2025 loppuun mennessä.

  • Nainen ja mies istuu Heurekan planetaariossa. Planetaarion kuvulla näkyy tähtiä sekä sininen suurempi planeetta.

    Planetaario on suljettu

    Avaamme täysin uudistetun ja huippumodernin planetaarion loppuvuodesta 2025.

  • Heurekan Matkalla avaruudessa -näyttelyssä nainen osoittaa sormella suuren Kuun pintaan. Mies katsoo vierestä.

    Torstain iltalippu kympillä

    Huom! Alennus ei koske torstai-iltoja 20.2., 27.2., 17.4., 1.5., 29.5., kesäsesonkina 23.6.–10.8., 16.10. ja 25.12. Torstaisin klo 15–20 kaikki pääsyliput 10 €/kpl. Alle 5-vuotiaat pääsevät Heurekaan maksutta huoltajan mukana.